VAIHTO-OPISKELIJANA PERUSSA

Facebook esitteli minulle tänä aamuna kuvamuistoja muutaman vuoden takaa. Olin silloin vaihto-oppilaana Perussa ja yhdellä elämäni jännittävimmistä seikkailuista. Opiskelijavaihtoihin viitataan usein juuri näillä sanoilla, mutta oman lisämausteensa tähän tarinaan toi se, että olin sananmukaisesti aivan vieraalla maaperällä.

Olin pyöritellyt mielessäni ajatusta vaihtoon lähtemisestä jo heti fuksivuodesta alkaen. Yliopistossa aloittamani espanjankurssit kasvattivat kaukokaipuutani siinä määrin, että päätin hakea vaihtoon Espanjan sijasta Peruun, vaikka en ollut koskaan käynyt koko Etelä-Amerikassa. Kun hyväksymisilmoitus eräänä toukokuisena päivänä kilahti sähköpostiini, en voinut olla hymyilemättä. Nyt lähdettäisiin kauas!

Kahden vuoden opintojen aikana olin ennättänyt saavuttaa sellaisen espanjan taidon, jolla pystyin selviytymään arjen tilanteista. Koska lukukausi Perussa alkoi vasta maaliskuussa, päätin ottaa todellisen varaslähdön ja pakkasin laukkuni jo edellisvuoden joulukuussa. Tällä tavoin pääsin toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni kiireettömästä reppureissusta ennen Limaan asettautumista.

Kolmen kuukauden aikana kiertelin kahden eri matkakumppanin kanssa sekä Perussa että Ecuadorissa. Riippumattomuuden ja vapauden tunne oli huumaava. Kokeilin surffausta, seikkailin inkojen raunioilla, pyöräilin Andeilla ja tingin toreilla. Iltaisin tutkin karttaa ja mietin mihin suuntaan seuraavana aamuna lähtisin. Kukaan ei odottanut minulta tuolloin mitään, eikä välillä edes tiennyt ihan tarkkaan missä olin. Samalla pääsin harjoittelemaan espanjaa käytännön tilanteissa, mistä oli myöhemmin Limassa opiskellessa suuresti apua. Suosittelen lämpimästi kaikille vastaavanlaisen sapattiloman ottamista tavanomaisesta elämästä, mikäli siihen vain joskus tarjoutuu mahdollisuus!

Kuva: Anu Märkälä
Viidakkoretkellä Ecuadorissa.

Lima on kaoottinen ja hieman pölyinen metropoli, jossa asuu arviolta noin 10 miljoonaa ihmistä. Sijainti maan aavikkoisella rannikkoalueella tarkoittaa sitä, että vettä ei sada juuri koskaan. Vauraat kaupunginosat erottautuvat muista vihreiden puistoalueidensa ansiosta, kun taas laitakaupungin slummeissa ei viherrä muu kuin itse kyhättyjen tiilihökkeleiden seinään sudittu maali. Eriarvoisuus, vesipula ja alttius luonnonkatastrofeille ovatkin maan suurimpia ongelmia.

Pontificia Universidad Católica del Perú (PUCP) otti meidät vaihto-opiskelijat lämpimästi vastaan. Olimme saaneet jo ennakkoon kattavan listan erilaisista opiskelija-asuntoloista, ja suurin ongelma asunnon löytämisessä oli lähinnä valinnan vaikeus. Vuokrataso oli kutakuinkin sama kuin Euroopassa, n. 200–400 dollaria kuukaudessa per asuntolahuone. Itse päädyin asumaan aivan kampuksen viereen, josta oli lyhyt matka kävellä aamuisin luennolle. Aikaa jäi muuhunkin kuin liikkenneruuhkissa jonottamiseen.

Kuva: Anu Märkälä
San Miguel, Lima. Näkymät kotikadulle.

Lukukauden alussa oli vaihto-opiskelijoille pakollinen turvallisuusluento, jossa meille pumpulissa eläneille gringoille teroitettiin paikalliset pelisäännöt – älä luota kenenkään! Muistan vieläkin, että bussissa matkustaessa reppu tulee pitää visusti sylissä, taksissa sen sijaan omissa jaloissa, jotta kukaan ei voi napata sitä vierestäsi liikennevaloissa. Jos joku tiputtaa jotain maahan, sitä ei kannata nostaa, sillä kyseessä voi olla taskuvarkaiden harhautusyritys jne. Turvattomuuden tunteeseen tottuminen oli yksi vaihto-oppilasaikani suurimmista haasteista. Toisaalta opin totisesti pitämään itsestäni ja tavaroistani huolen, mikä ei ole ollenkaan hullumpi taito osata.

Toivottavasti kukaan ei kuitenkaan jätä matkustamatta Latinalaiseen Amerikkaan turvallisuushuolien vuoksi. Pienillä varotoimilla ja ennakkosuunnittelulla pärjää yllättävän pitkälle! Loppu on oikeastaan tuurista kiinni. Täytyy sanoa, että kaikki ne värit, rytmit, maut ja uskomattoman kauniit maisemat korvaavat pienet epäkäytännöllisyydet.

Kuva: Anu Märkälä
Lounastauolla kampuksella.

Opiskelu PUCP:ssa oli melko tiivistahtista ja kurinalaista. Kursseilla oli aina valtavasti tehtävää ja erilaisia välikokeita pidettiin säännöllisin väliajoin. Välillä tuntui siltä, että norsunluutornista katsovilla opettajilla ei ollut työssään mitään muuta tavoitetta kuin varmistaa, ettei opiskelijoille jää vain vahingossakaan vapaa-aikaa. Toisaalta tämä sai opiskelijat toimimaan yhdessä. En ole koskaan aiemmin osallistunut yhtä aktiivisesti erilaisiin luku- ja kertauspiireihin, mikä oli mukavaa vaihtelua itsenäiselle puurtamiselle. Vaikka vaatimustaso oli korkea, suhtautuivat kaikki opettajat vaihto-opiskelijoihin erittäin kannustavasti, ja sanakirjan sai aina ottaa mukaan tenttiin.

Reiluun puolen vuoteen mahtui monenlaisia seikkailuja ja kokemuksia, muta silti jäi vielä paljon näkemättä ja kokematta.

Top 3 vaihdon parhaat:

- Andit ja Amazon!

- Perulainen ruoka. Maa valittiin viime vuonna jo viidettä kertaa perättäin maailman parhaaksi gastronomiseksi kohteeksi.

- Pehmeä espanjan ääntämys, joka sopii erinomaisesti aloittelijan korville.

Top 3 vaihdon haastavimmat:

- Machokulttuuri. Naisille suunnatut viheltelyt alkavat pian ärsyttää.

- Kaikki on aina myöhässä. Jos lähdet viikonloppumatkalle, ei kannata esimerkiksi viedä vaatteita pesulaan torstaina!

- Huijaukset. Opettele pitämään puolesi ja tunnistamaan väärennetyt rahat.

PS. Marsu maistuu kanalle.

Kuva: Anu Märkälä
Colcan kanjoni Etelä-Perussa.

Teksti ja kuvat: Anu Märkälä

Lue millaista on olla vaihto-opiskelijana Latinalaisessa Amerikassa. Kuinka sujuu valtio-oppi espanjaksi? Entä miltä maistuu grillattu marsu?

Kommentit(0)

Lisää kommentti

Kommentointiohje

Julkaisemme lyhyitä, enintään noin 300 sanan pituisia kommentteja, joiden sisältö liittyy kirjoituksen aiheeseen. Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua. Tarkistaminen ja julkaisu tapahtuu arkisin virka-aikana. Kommentit julkaistaan joko sellaisenaan tai jätetään julkaisematta, kommentteja ei muokata. Julkaisun jälkeen kommentit listautuvat kirjoituksen alle aikajärjestyksessä.

Julkaisemme asialliset kommentit, jotka eivät riko lakia eivätkä hyviä tapoja. Kommenteissa ei saa esimerkiksi:

  • esittää rasistisia tai asiattomia kommentteja
  • yllyttää väkivaltaan tai rikokseen
  • esittää laitonta tai loukkaavaa materiaalia
  • julkaista toisen yksityisyyttä koskevia tietoja
  • julkaista tekijänoikeuksin suojattua materiaalia
  • linkittää muualla verkossa aineistoon, joka ei tue keskustelun aihetta tai on muuten asiaton
  • markkinoida tai mainostaa
  • massapostittaa puheenvuoroja tai lausuntoja.

Ohjeiden vastaisia kommentteja ei julkaista. Sivuston ylläpidosta ja kommenttien tarkistuksesta vastaa Opetushallitus, europassi@oph.fi.

Nimi:  
Kommentti:  
Varmistus: Paljonko on yksi plus nolla?

Vastaus:  

Tällä kysymyksellä pyritään estämään lomakkeen automatisoitu käyttö.
Kommentti ilmestyy sivulle vasta hyväksynnän jälkeen.
Kommentin lähettäminen edellyttää selaimen evästeiden sallimisen. Evästeet voi sallia selaimen asetuksista.