Viisi kuukautta vapaaehtoisena Kathmandussa

Muumilaakson marraskuussa on lause, jota mietin aina kun tie vie ulkomaille: "On niitä jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät, niin on ollut aina. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi."

Lause takaraivossa tallustin seitsemättä kertaa silmät sumeina lentokentän turvatarkastuksen läpi, laukussa koko elämä ja edessä arki uudessa maassa. Kohteenani oli Nepal, yksi maailman köyhimmistä maista, joka yrittää nousta jaloilleen kymmenen vuotta sitten päättyneen sisällissodan jaloista. Taakse jäi läntinen maailma ja kulttuuripiiri ja edessä siinsi Himalajan sylissä mekastava Kathmandu – ensimmäinen kerta elämää lännen ulkopuolella.

Pauliina Savola

Tällä kertaa matkaan vei Kepan Etelän vapaaehtoisohjelma. Vietän viisi kuukautta vapaaehtoisena Kathmandun kyljessä Lalitpurissa. Työskentelen paikallisessa kansalaisjärjestössä nimeltä Loo Niva, joka pyrkii mm. edistämään oikeutta koulutukseen ja lapsen oikeuksia, kehittämään opetuksen pedagogisia menetelmiä edistämällä väkivallatonta opetusta ja kurinpitoa, sitouttamaan poliittisia puolueita kunnioittamaan kouluja poliittisista reviirikiistoista vapaina rauhan alueina (zones of peace) ja edistämään haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien – tyttöjen, kastittomien ja vammaisten lasten – koulunkäyntiä.

Myönnän, ajatus siitä, että elämän rytmi määräytyy sähkökatkosten mukaan, että puhdas vesi ei ole itsestään selvyys, että Nepal kiikkuu ykkösenä massiivista maanjäristystä odottavien listalla, että erotun joukosta joka paikassa kuin kiiltomato jopa suomalaisessa mittakaavassa kalpean ihoni vuoksi, ja että minun elämäni ei ole vain minun elämäni, vaan kaikkien ympärillä olevien ihmisten omaisuutta, hirvitti alkuun. Ja se tekee sitä välillä edelleen.

Inhoan käydä suihkussa, sillä suihku sylkee niskaan vain jääkylmää vettä. Joka paikka on täynnä epämääräistä töhnää, joka tunkee kirjojen väliin, puhelimen sisään, ihohuokosiin. Aamulla pyyhin kasvot kasvovedellä ja vanulappu värjäytyy ruskeaksi. En halua edes ajatella, miltä keuhkoni näyttävät. Vihaan tapella taksikuskien kanssa, koska näytän heistä usein kävelevänä lompakkona, jolta on hyvä nyhtää kolminkertainen taksa. Kaikki tapahtuu hitaasti jos ollenkaan - in Nepali time. En vieläkään ymmärrä nepalilaista huumoria ja epäilen sen olemassaoloa, vielä kahden kuukauden jälkeenkin.

Sainbusta kohti Kahmandua.

Uuden kulttuurin opettelu on vähän kuin kävelisi pilkkopimeässä ilman lamppua. Välillä kohtaa kanssakulkijan, jonka taskulamppuna toimivat neuvot valaisevat tietä hetken aikaa. Enimmäkseen se on kuitenkin yksinäistä puuhaa: varovasti eteenpäin haparointia, kuoppien väistelyä ja välillä koko painolla siihen hiivatin ennalta arvaamattomaan lätäkköön astumista.

En silti vaihtaisi sekuntiakaan pois. Olen selvinnyt maassa, jonka kieltä en ymmärrä, jonka kulttuuri on minulle vieras ja jossa erotun joukosta kuin majakka yössä. Vedestä ja sähkökatkoista selviää, maanjäristyksiä ei ajattele koko ajan, ja yksityisyyden puutteen kääntöpuoli on paikallinen turvaverkko. Kaaduin viikko takaperin rappusissa ystäväni luona ja kyynärpäätäni koristaa sinimusta valtava mustelma. Työkaverini perhe kyselee kuulumisiani joka päivä, toinen työkaveri kiikuttaa lääkäriin: ”Tuohon on saatava lääkettä!”, kolmas varmistaa, että olen varmasti muistanut syödä särkylääkkeitä ja levittää antiseptista voidetta ohjeen mukaan. Iltaisin perhe jonka luona asun, haluaa aina nähdä käden ja varmistaa, että se jatkaa paranemistaan.

Mitä Nepal on sitten tähän mennessä opettanut? Ennen kaikkea se on opettanut kärsivällisyyttä, haastanut omia käsityksiä siitä, mitä on elää kehittyvässä maassa. Ja niin hassulta kuin se kuulostaakin, Nepal on myös rohkaissut repäisemään: entinen esiintymiskammoinen laulaa suomalaista tangoa nepalilaisessa ravintolassa ystävieni bändin vierailevana solistina illan kääntyessä yöhön ja pöytälaatikkokirjailija saa kirjoittaa korvausta vastaan ja sydämensä kyllyydestä blogia, kolumneja ja artikkeleita - pieniä tarinoita, joiden toivon kertovan myös muille, että ihminen on sama kaikkialla.

Jaksan myös ihastella sitä, kuinka helposti nepalilaiset päästävät lähelleen: olen ensimmäisenä tapaamiskertana keskustellut yrittäjän pitkistä päivistä ja paineista, joita vanhempien ailahteleva terveys ja lasten opiskelut tuovat taloudelliseen selviämiseen; keskustellut julkisuuden keilassa paistattelevan nuoren naisen kanssa, jolla on takana avioero maassa, jossa avioerosta vaietaan ja joka kaipaisi jo omaa yksityisyyttä, mutta perhe ei anna elää omaa elämää; juonut teetä lapsena morsiameksi päätyneen kastittoman naisen kanssa, jolle kääntyminen kristinuskoon on antanut luvan ajatella, että hänkin on arvokas. Jokainen näistä tarinoista poltetaan sydämeen.

Ja vaikka mukaan mahtuu päiviä jolloin tekisi mieli kirota joka ikinen uusi tapa, uskomus, vastaantulija ja vastoinkäyminen alimpaan manalaan, jokainen päivä täällä tekee minusta rohkeamman, kärsivällisemmän, sisukkaamman, avarakatseisemman, empaattisemman ja viisaamman. Suurimmat oppitunnit kun opitaan mukavuusalueen ulkopuolella.

Nepalia.

Kuvat ja teksti: Pauliina Savola

Lue Pauliina Savolan blogia: http://pohjantahdestaetelaan.blogspot.fi/

Pauliina Savola”Jokainen päivä täällä tekee minusta kärsivällisemmän, sisukkaamman ja avarakatseisemman…” Pauliina Savola rohkaisee koettelemaan rajojaan: vapaaehtoistyö on antoisaa ja opettavaista.

Kommentit(0)

Lisää kommentti

Kommentointiohje

Julkaisemme lyhyitä, enintään noin 300 sanan pituisia kommentteja, joiden sisältö liittyy kirjoituksen aiheeseen. Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua. Tarkistaminen ja julkaisu tapahtuu arkisin virka-aikana. Kommentit julkaistaan joko sellaisenaan tai jätetään julkaisematta, kommentteja ei muokata. Julkaisun jälkeen kommentit listautuvat kirjoituksen alle aikajärjestyksessä.

Julkaisemme asialliset kommentit, jotka eivät riko lakia eivätkä hyviä tapoja. Kommenteissa ei saa esimerkiksi:

  • esittää rasistisia tai asiattomia kommentteja
  • yllyttää väkivaltaan tai rikokseen
  • esittää laitonta tai loukkaavaa materiaalia
  • julkaista toisen yksityisyyttä koskevia tietoja
  • julkaista tekijänoikeuksin suojattua materiaalia
  • linkittää muualla verkossa aineistoon, joka ei tue keskustelun aihetta tai on muuten asiaton
  • markkinoida tai mainostaa
  • massapostittaa puheenvuoroja tai lausuntoja.

Ohjeiden vastaisia kommentteja ei julkaista. Sivuston ylläpidosta ja kommenttien tarkistuksesta vastaa Opetushallitus, europassi@oph.fi.

Nimi:  
Kommentti:  
Varmistus: Paljonko on viisi miinus neljä?

Vastaus:  

Tällä kysymyksellä pyritään estämään lomakkeen automatisoitu käyttö.
Kommentti ilmestyy sivulle vasta hyväksynnän jälkeen.
Kommentin lähettäminen edellyttää selaimen evästeiden sallimisen. Evästeet voi sallia selaimen asetuksista.